Friday, August 19, 2011

Ravintolapäivä

Ilo irti Tampereesta-tiimi palailee hiljaksiin kesälaitumilta ja tähyilee jälleen Tampereen helmiä! Kovin kauas ei tarvitse tähyillä, sunnuntaina nimittäin on tiedossa jotain tosi jännää!

Järjestyksessään toinen valtakunnallinen Ravintolapäivä järjestetään 21.8. Päivän ideana on, että kuka tahansa, missä tahansa voi perustaa päivän ajaksi ravintolan, kahvilan tai vaikka nakkikioskin haluamallaan tavalla. Tampereella luvassa on esimerkiksi polkupyörällä kulkeva muffinsimyymälä, georgialaisia makuja sekä vegaanisia herkkuvoileipiä. Tapahtumaan osallistujia on runsain mitoin ympäri Suomen, joten vaikka viettäisit viikonloppua muualla, kannattaa tsekata "ravintolat" ja muuta lisätietoa tapahtuman facebook-sivulta.

Alkupotkua Ravintolapäivään voi hankkia myös Chilifest Finland-tapahtumasta, joka järjestetään Keskustorilla viikonloppuna. Tarjolla on tietysti tulisia maistiaisia, mutta myös chilitietoutta, reseptejä sekä chilinsyönnin MM-kisat. Tsekkaa tapahtuman kotisivu.

-Salla

Sunday, June 5, 2011

Ympäristötori ja yrttiretki

Tänään alkavaa kansainvälistä Vihreää viikkoa vietetään Tampereella erilaisilla tapahtumilla ja retkillä. Huomenna maanantaina alkaen klo 15.30 on Tammelantorilla Ympäristötori,  jossa on tarjolla paljon erilaisia aktiviteetteja, taidetta, ekologisia tuotteita sekä mahdollisuus tutustua erilaisiin ympäristöjärjestöihin ja -hankkeisiin. Paikalla on myös tavaranvaihtotori, jossa voi vaihtaa itselle tarpeettoman tavaran hyödyllisempään. Viherpeukaloita kiinnostanee samalla periaatteella toimiva perennojen vaihdatus, jonka järjestää Ympäristötietokeskus Moreenia. Lisäksi Ympäristötorilla on mahdollisuus muun muassa maistaa vegaanilättyjä, ihailla kierrätystaidetta ja tanssiryhmä Maattarien tanssiesitystä, perehtyä bookcrossingiin sekä koeajaa sähköpyörää. Runsas ohjelma kokonaisuudessaan tapahtuman facebook-sivulta

Toinen kiinnostava Vihreän viikon tapahtuma on tiistaina klo 17-19 Haihalan kartanolta lähtevä yrttiretki. Villiyrttien paras poiminta-aika on nyt ja yrttiretkellä on mahdollisuus tutustua niihin turvallisesti keruutuotetarkasta Venla Törmän johdolla. Lisätietoja retkestä täältä ja Vihreän viikon ohjelma täältä.

-Salla

Thursday, May 19, 2011

Museoiden yö

Jos luonto, muumit, jalokivet, Lenin, Tampereen ja Suomen historia, vanhat valokuvat ja elokuvat, vaatteet, lelut, luova kirjoittaminen tai videotaide kiinnostaa, kannattaa huomenna 20.5 suunnata Museoiden yöhön! Tätä kaikkea ja paljon muuta on tarjolla tapahtumassa, jossa on mukana reilu 10 museota ympäri Tamperetta, muunmuassa Museokeskus Vapriikki, Galleria Emil, Lenin-museo ja Muumilaakso. Ohjelmassa on perinteisen taiteen lisäksi muunmuassa t-paitojen tuunausta, luovan kirjoittamisen työpaja ja elokuvia. Pääsymaksu tapahtumaan on 6 euroa ja sillä pääsee kaikkiin tapahtuman museoihin sekä museobussiin, joka kiertää museoiden välillä. Ohjelma kokonaisuudessaan sekä paljon lisätietoja löytyy tapahtuman nettisivulta.

-Salla

Friday, May 6, 2011

Hyppää moottoripyörän selkään!

Kuuletko moottoripyörän pärinää joka puolelta? Haluaisitko itsekin istahtaa moottoripyörän päälle ja lähteä viilettämään maantielle auringon paisteeseen? Mikäli pelkkä fillari ei enää riitäkään täyttämään vauhdin hurmaa, niin tiedoksi, että Tampereella on juuri aloittanut uusi moottoripyörän vuokrausfirma. Vuokraus on kätevä vaihtoehto, mikäli ei halua investoida omaan moottoripyörään. Moottoripyörää ja varusteita voi vuokrata arkipäivisin tai viikonlopuksi huokeaan hintaan. Kiinnostuneet löytävät lisätietoa osoitteesta VuokraaPrätkä.fi!

-Elna

Tuesday, May 3, 2011

Pyöräilemään!

Nyt on ollut hieman koleat ilmat, mutta ilmeisesti lämpöä on jälleen pian luvassa! Aurinkoisena päivänä ei kannata jäädä sisälle, vaan suunnata vaikkapa pyörälenkille kaverin kanssa. Jos kaipaat reittiohjeita, niin niitä löytyy täältä! Hyödyllinen sivusto niille, jotka eivät välttämättä tunne Tamperetta vielä kovin hyvin. Voit myöskin valita sivustolta reitin, joka suosii asfalttipäällysteisiä teitä, jos haluat lähteä esimerkiksi rullaluistimilla liikenteeseen! Liikunnallista kevättä kaikille!

-Elna

Monday, May 2, 2011

Kirjan ja ruusun päivä

Huomenna tiistaina 3. toukokuuta vietetään kirjan ja ruusun päivää. Silloin perinteisesti mies on tuonut naiselle ruusun ja nainen miehelle kirjan. Tämä perinne juontaa juurensa keskiaikaisesta tarusta Kataloniasta.


Kirjojen ja ruusujen antamisen ei tarvitse kuitenkaan rajoittua vain yhteen päivään vuodessa. Ruusujahan saa nimittäin kaupasta joka päivä! ...Ja keskiviikona 4.5 pääkirjasto Metsossa on poistokirjojen myyntitori kello 10-20.Tarjolla on kaikenlaista lukemista: tieto- ja kaunokirjallisuutta, sarjakuvia, runoja... Kirjaston varastojen kätköistä voi paljastua vaikka mitä helmiä, kannattaa käydä hakemassa omaan hyllyyn parhaat päältä!



-Elna

Thursday, April 28, 2011

The Greendress ja TOMS!

Alkuvuodesta avattu The Greendressin Tampereen liike on tutustumisen arvoinen tuttavuus! Eettistä luksusta tarjoava putiikki sijaitsee Kuninkaankatu 30:ssa. Vastuullisesti tuotettujen vaatteiden ja asusteiden (merkkeinä mm. Bllack Noir, Camilla Mikama ja Farrandia) lisäksi The Greendress tarjoaa myös second hand-vaatteita ja vaatekustomointia sekä Tampereelle erittäin tervetullutta laukkuvuokrausta!

Huomenna perjantaina on erityisen hyvä syy piipahtaa putiikissa: kaikki TOMSit ovat viiden euron alennuksessa ja lisäksi tarjolla on simaa ja munkkeja! Heille, jotka eivät tiedä, jokaista myytyä TOMS-paria kohden lahjoitetaan kenkäpari sitä tarvitsevalle kehitysmaan lapselle. Jos on siis kevätkengät ostamatta, niin tässä on varteenotettava vaihtoehto! Lisää tietoa The Greendressistä löydät kotisivulta sekä facebookista.

-Salla

Tuesday, April 26, 2011

Herkkurastit, nam nam!

Kirjoitin aiemmin Food is Art ry:n Kulinaariviikoista. Toukokuun lopulla yhdistys järjestää lisää actionia! 26.-28.5 Tampereen Kauppahallin valtaavat herkkurastit. Yhdistykseen kuuluvat keittiömestarit ovat suunnitelleet seitsemän rastin maistelumenun, luvassa lienee melkoisia makuelämyksiä! Rastit sijaitsevat kauppiaiden myyntipisteillä ja herkkuja maistelemaan pääsee ostamalla 10 euron arvoisen lipun 4 Vuodenaikaa-ravintolasta. Lisätiedot täältä.

-Salla

Friday, April 8, 2011

Suklaata ja seksiä

Jos haluat viettää vaihtoehtoisen lauantain niin kannattaa ottaa suunta terveyspirtelöbaari Shasaan Näsilinnankadulle. Shasa on smoothie barin, kahvilan ja kaupan sekoitus eli smootila. Maailman ensimmäisessä smootilassa tarjoillaan smooteja(smoothie), luomukahvia ja - teetä, itse tehtyä raakasuklaata. Shasasta voi myös ostaa smooteissa käytettäviä superfoodeja mukaan ja kokeilla smootieita itse, reseptejä nimittäin löytyy Shasan facebook sivuilta! Lauantaina järjestetään Suklaata ja seksiä Grand Opening party, jossa valmistetaan mielialaa kohentavia eliksiireja ja suklaita. Bileissä on myös viihdettä, musiikkia ja tietysti tarjoilua. Lisätietoa Shasasta ja huomisista bileistä löydät Shasan facebook-sivuilta!

-Saara

Kauhua viikonloppuun!

Vaikken itse splatter-elokuvien ystävä olekaan, täytyypäs antaa vinkki heille, joita valkokankaan kauhistukset viehättävät! Tänään ja huomenna on Niagarassa Cinemadrome 2-elokuvafestari, joka on erikoistunut kauhu-, kultti ja splatter-elokuviin. Tarjolla on asiaan vihkiytyneiden mukaan lajityypin kovinta kamaa. Ohjelmisto ja lipputiedot löytyvät täältä.

-Salla

Muodin ystävät huomio 8.-9.4.

Oletko kiinnostunut muodista ja halukas shoppailemaan tänään perjantaina sekä huomenna lauantaina? Koskikeskuksessa on tänä viikonloppuna 8.-9.4.2011 Fashion Stock Sales -tapahtuma. Keväällä on piristävää saada uutta täytettä vaatekaappiin ja nyt voi Koskikeskuksessa tehdä ihania muotilöytöjä! Tarjonnassa on sekä suomalaisia että kansainvälisiä muotimerkkejä, pitkä lista osallistuvista liikkeistä ja merkeistä löytyy facebookista, voit käydä katsomassa sen täältä, mikäli olet kirjautunut facebookiin sisään.

Tänään perjantaina shoppailuaikaa on jäljellä vielä kello 19 asti, lauantaina shoppailu onnistuu 10-18!

-Elna

Thursday, March 31, 2011

Zarillo

Silloin kun opiskelijabudjetti antaa periksi ulkona syömiselle, on meidän porukan suuntana ollut pari viimeistä kertaa ravintola Zarillo, josta onkin tullut ehdoton lempparipaikka! Zarillo on suht pieni, mutta sitäkin tunnelmallisempi paikka rautatieaseman kupeessa Otavalankadulla. Ruokalistalta löytyy mm. meksikolaista, hampurilaisia, pihvejä ja salaatteja. Jos alkuruoan tilaamisessa iskee valinnanvaikeus, listalta löytyy myös kimppakivaa gangbang-annoksen muodossa. Ruoka on edullista ja herkullista ja puolison mukaan Zarillosta saakin Tampereen parhaat pihvit! Hintalaatu suhde on todellakin täällä kohdillaan.
Tutustuminen Zarillon tarjontaan kannattaa aloittaa vaikkapa tiistaina hampurilaisaterialla, sillä hampparit saa joka tiistai hintaan 5,50€!

Ruokalistan löydät täältä!

-Saara

Ilmaista musiikki-ilotulitusta aprillipäivään!

Jos perjantai-ilta kotona ei kiinnosta ja raskas musiikki sitäkin enemmän, kannattaa huomenna suunnata Anniskeluravintola Rumaan! Illan ohjelmasta vastaa raskasta rockia soittava White Flame (www.whiteflamemusic.com). Rahanpuutettakaan ei kannata käyttää tekosyynä, sillä sisäänpääsy on aivan ilmainen! Tämä ei ole aprillipila, käyttäkäähän tilaisuus hyödyksi! Lisätietoja tapahtuman facebook-sivulta.

-Salla

MegaSale lähestyy!

Himoshoppaajan unelma MegaSale-tapahtuma valtaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen ensi viikonloppuna 2.-3. huhtikuuta! Näillä Outlet-messuilla tuotteiden hinnat ovat vähintään -40%, ja kaikki tuotteet ovat uusia tai näytekappaleita, ei siis käytettyä tavaraa.Pääasiassa messuilta löytää kosmetiikkaa, vaatteita ja asusteita, kenkiä ja laukkuja, mutta myös paljon muuta. Jotta shoppailu ei kävisi yksitoikkoiseksi, on oheisohjelmaa myös tarjolla, muunmuassa Hunksit ovat paikalla, ja myös Hanna Pakarinen. Taitaa jonkinlaista muotinäytöstä olla myös tarjolla!

Ei muuta kuin shoppailemaan, lisää MegaSale-tapahtumasta voi tsekkailla osoitteesta www.megasale.fi.
Täällä ainakin ollaan jo lähtökuopissa!

-Elna

Thursday, March 24, 2011

Aarrejahti

Jos olet seikkailun tarpeessa, niin lauantaina kannattaa ottaa osaa Aarrejahtiin Tampereen keskustassa. Aarrejahtiin osallistuakseen tarvitset puhelimeesi QR-koodeja lukevan ohjelman, joita löytyy sovelluskaupoista ilmaiseksi. Ensimmäiset vihjeet julkaistaan Facebookissa lauantaina 26.3. klo. 11.00, jotka johtavat Tampereen keskustan liikkeisiin. Vihjeiden avulla päädyt aarteen luo ja ensimmäinen maalissa voittaa iPadin! Myös muita pikkupalkintoja on jaossa. Aarrejahdista selviää tunnissa. Jos siis kaipaat pientä piristystä ja jännitystä lauantaihin niin katsasta facebookista Aarrejahti ja osallistu jännittävään seikkailuun!

-Saara










Wednesday, March 16, 2011

Tampereen tomaatit!

Tomaatteja! Tomaatteja!-stand-up-festivaali rantautuu tänään Tampereelle ja jatkuu lauantaihin asti! Luvassa on rutkasti näytöksiä ja valtavasti eri esiintyjiä, also in English. Tapahtumapaikkoina on esimerkiksi Yo-talo, Ilves ja Teerenpeli, tarkempi ohjelmisto ja aikataulut löytyy täältä. Samaisesta linkistä voi myös etukäteen ostaa liput keikoille. Allekirjoittanutta kiinnostaa erityisesti Klooni Korhosten stand-up-improvisaatio-show sekä Anitta Iso A Ahonen. Osa näytöksistä on jo varattu loppuun, joten liput oman suosikin keikalle kannattanee varata ajoissa!

-Salla

Tuesday, March 15, 2011

Kahvila Valo

Kahvila Valoa on kehuttu paljon ja vihdoin pääsin itsekin kokeilemaan kyseistä paikkaa! Innokkaana teenjuojana ilahdun aina, kun tarjolla on muutakin kun Liptonin pussiteetä. Kahvila Valossa tarjontaa riittää ja vieläpä laadukasta irtoteetä! Myös kamomillateen seurana syöty mozzarellapiirakka oli hyvää. Kahvinjuojia ilahduttanee laadukas kahvivalikoima. Myös makeita herkkuja oli tarjolla runsaasti.

Valossa järjestetään musiikki- ja stand-up-keikkoja, bileitä ja taidenäyttelyitä. Sunnuntaisin klo 11-15 on brunssi, jonka allekirjoittanut aikoo ehdottomasti testata! Lisätietoja Valon kotisivulta sekä facebook-sivulta.

-Salla

Friday, March 11, 2011

Ravintola Henriks

Jos kunnon fine dining kiinnostaa, kannattaa suunnaksi ottaa ravintola Henriks Satamakadulla. Kuten aiemmin lupailin, kävin testaamassa ravintolan Food is Art-menun. Henriks on melko pieni ja hienostunut: valkoiset pöytäliinat ja trendikäs sisustus. Palvelu oli todella ammattimaista, mutta kuitenkin samalla rentoa. Parasta Henriksissä oli kuitenkin ruoka. Alkuruokana syöty kukkakaalikeitto oli tajuttoman hyvää: pehmeää ja täyteläistä. Pääruoan kuha lime-kaprisvoilla oli mukavan maukasta ja erityisesti annosta koristanut tomaattivineigrette vei kielen mennessään. Kyytönmaidosta valmistettu creme brulee jälkiruokana oli kuin piste iin päälle.

Henriksin ruokalista vaihtuu vuodenaikojen mukaan ja ravintola hyödyntää kivasti kausituotteita. Suosittelen erityisiin juhlahetkiin! Lisätietoja Henriksistä kotisivulta.

-Salla

Tuesday, March 8, 2011

Laskiaispuuhaa

Ilo irti Tampereesta-tiimi on palannut rentouttavalta hiihtolomalta! Laskiaistiistain ja naistenpäivän kunniaksi suosittelemme mäenlaskua ja herkuttelua. Hyväksi todettuja mäkiä ovat perinteinen Pyynikin mäki sekä Hervannan Näyttelijänpuiston mäki. Herkutteluun sopivat esimerkiksi Pyynikin näkötornin kahvilan munkit (jotka todella ovat maineensa veroisia, tuoreita ja maukkaita, ) ja Arnoldsin donitsit (cremet ja jammyt naistenpäivän kunniaksi 2 euroa!) Illaksi kannattaa suunnata Klubille, jossa alkaa klo 20 järjestyksessään kolmas We were strangers-ilta. Lisätietoja täältä, täältä ja täältä.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille ja naisenmielisille! :)

-Salla, Saara ja Elna

Tuesday, February 22, 2011

Liikunnan iloa!

Kiinnostaisi liikkua ja hyvääkin se tekisi, mutta missä ja miten? Yksin lenkillä käynti ei ole ikinä kiinnostanut kovinkaan paljoa, ryhmässä ja ohjatusti liikkuessa saa paljon enemmän itsestään irti. Pitkän säännöllisen liikkunan tauon jälkeen päätin vihdoin liittyä (jälleen) liikuntakeskuksen jäseneksi. Ja tällä kertaa tulisin myös oikeasti käymään siellä säännöllisesti ja tavoitteet mielessä pitäen! Vertailin Tampereen keskustan läheisyydessä olevia liikuntakeskuksia ja päädyin Fressin jäseneksi (paras opiskelijahinta eikä muillekaan kovin kallis). Olen nyt noin pari kuukautta ollut jäsenenä, ja olen kyllä tykännyt! Pari kaveriakin sieltä löytyy, joten voi sopia liikuntatreffit ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Suosittelen lämpimästi kaikille, vielä kerkee kesäkuntoon :D

-Elna

Monday, February 21, 2011

Tampereen uintikeskus

Monien muiden tapaan, vuoden vaihteessa alkoi taas urheiluinnostus ja pitkin löytää joku mukava liikuntalaji jonka parissa jaksaa pitempään kuin pari viikkoa. Lähdettiinkin kokeilemaan vesijuoksua Tampereen uintikeskukseen Kalevaan ja uusi suosikkilaji löytyi! Kalevan uimahallista saa vapaasti lainata vesijuoksuvöitä, ja vesijuoksulle onkin varattu oma ratansa. Vesijuoksu ei enää ole pelkkä mummojen laji, vaan radalta löytyy vähintäänkin yhtä paljon nuoria kuin vanhuksia. Ja myös miehiä! Jos laji on entuudestaan tuntematon, Kalevan uimahallissa pyörii isolla screenillä opasvideo vesijuoksun tekniikasta sekä erilaisia jumppaliikkeitä vesijuoksijoille! Tykkään itse käydä juurikin Kalevassa hyvän vesijuoksuradan ja mahtavan opasvideon takia! Koska Kalevan uimahallissa on 50m rata, niin vesijuoksijat pääsevät juoksemaan syvässä päässä, joka helpottaa kovasti kun ei tarvitse pelätä jalkojen osumista altaan pohjaan. Kuntouintikin onnistuu Kalevassa, hitaille ja nopeille kuntouimareille on varattu omat ratansa!

Kaikkiin Tampereen uimhalleihin sisäänpääsy maksaa 6€ aikuisille, mutta bussikortilla maksettaessa pääsee 3€:lla. Otat siis van avainkortin kaappiin tiskiltä ja sitten portista sisään bussikortilla! Tarvitset siis arvoa bussikortillesi maksamista varten! Ja sitten ei muuta kuin polskimaan!

Jos haluaa tutustua vesijuoksuun vähän tarkemmin ennenkuin hyppäät altaaseen niin nestistä löytyy paljon ohjeita esimerkisi osoitteesta
http://www.vesiliikunta.com/index.php?page=131

Ja Tampereen uintikeskusesta lisätietoa löytyy
http://www.tampere.fi/liikuntajavapaaaika/liikuntajaulkoilu/uimahallit/uintikeskus.html

-Saara

Kummanki kaa - ja mukana myös vesa

Parasta mitä televisiosta on koskaan tullut, on ehdottomasti Kumman kaa! Siispä innostus oli suuri, kun kuulin Annen ja Ellun siirtyneen teatterin lavalle jatkamaan siitä mihin toisella ja myöskin viimeisellä tuotantokaudella jäätiin! Kummanki kaa ja mukana myös Vesa alkoi pyörimään teattereissa viime vuoden tammikuussa ja liput meni niin vauhdilla, että omani sain vasta syksylle. Mutta odottaminen kannatti! Kiertueen suosioista kertonee myös se, että esitys on pyörinyt jo vuoden ja jatkuu ainakin kesään asti! Suurena Kumman kaa fanina voin suositella esitystä, se ei todellakaan jättänyt kylmäksi! Toki teatterissa näytteleminen eroaa hieman telkkarista, mutta Anne ja Ellu saivat meidän porukan kyllä nauramaan vatsa kipeänä. Tampereella Anne ja Ellu valloittavat keskiviikkoon asti, mutta tulevat takaisin toukokuussa 12.5! Kannattaa siis varata liput nopsaa jos haluaa mennä nauttimaan Annen ja Ellun, ja tietysti myös Vesan seurasta!

"Puvushan on se paha, et se peittää perseen."

Lisätietoa http://www.kummankaa.fi/index.html

-Saara

Wednesday, February 16, 2011

Rockin ystäville!

Jos live-musiikki on lähellä sydäntä, kannattaa tänään suunnata Tampereen Klubille. Illan avaa tamperelainen rock-bändi White Flame, jonka esitykset eivät tunnetusti jätä ketään kylmäksi! Kuumia tunteita luvassa myös loppuillasta, jolloin Barbe-Q-Barbiesin neidot astelevat lavalle.

Lisätietoa ja tulevia tapahtumia löytyy osoitteesta www.klubi.net

Tuesday, February 8, 2011

Kahvila Nostalgia

Kahvila Nostalgia

Liikekeskus Siperian läpi kun kulkee joka aamu kouluun, ei voi olla haistamatta ihanaa uunituoreen pullan ja sämpylän tuoksua joka leijaileekahvila Nostalgiasta. Sen tuoksun perässä on sinne moneen otteeseen tullut mentyäkin ja näky on vähintään yhtä hyvä kuin tuoksukin. Tiskiltä löytyy monia ihania leivoksia ja pullia, joita on vaikea ohittaa nappaamatta mitään mukaan. Nostalgiasta saa myös paljon erilaisia suolaisia välipaloja ja esimerkiksi salaatit ovat todella hyvä ja kevyt vaihtoehto lounaaksi. Hintakin on opiskelijabudjettiin sopiva!

Nostalgiassa tarjotaan myös lounasta ja aamiaista, aamiaisen sat 4€:lla ja lounaan 7€:lla. Itse olen lähinnä hakenut aina mukaan jotakin syömistä, mutta paikanpäälläkin on varmasti mukava käydä herkuttelemassa. Nostalgia sijaitsee siis Finlaysonin alueella Siperiassa, aivan elokuvateatteri Plevnan vastapäätä!

-Saara

Monday, February 7, 2011

Ravintola Tillikka

Niin kuuluisa ja keskeisellä paikalla kuin ravintola Tillikka onkin, olen aina onnistunut välttämään läheisempää tuttavuutta kyseisen paikan kanssa. Olin jostain syystä saanut kuvan, että Tillikka on hieman rähjäinen ja tunkkainen. Eilen minut kuitenkin houkuteltiin sinne lounaalle. Koska Tillikan pyttipannu on kuulemma tamperelainen legenda, oli se itsestäänselvä valinta ruoaksi. Ja olihan se hyvää! Ja olihan sitä paljon! Iso, 650-grammainen pyttipannu oli jopa hieman liikaa, pienempi, 450-grammainen olisi riittänyt sekin... Jälkiruoaksi syöty puolukka-valkosuklaaparfait oli melko herkkua myöskin.

Ravintola itsessään oli hieno, hieman vanhahtava, mutta valoisa ja siisti. Paikka ei ole halvimmasta päästä, mutta juhlahetkiin aivan nappivalinta. Maisemat ovat upeat, sijaitseehan Tillikka ihan kosken rannalla. Lisää tietoa Tillikasta tästä linkistä.

-Salla

We were strangers

We were strangers on uudenlainen kulttuuriklubi, joka tuo Tampereen Klubille uusia bändejä, lyhytelokuvia, valokuvia ja taidetta. Tapahtuma järjestetään joka kuukauden toinen tiistai. Huomisen, järjestyksessään toisen We were stangers-illan ohjelmaan kuuluu dokumentti Lemmy Kilmisteristä (http://www.lemmymovie.com/) sekä musiikkia bändeiltä Utu ja Big Wave Riders. Ovet aukeavat klo 18.00. Sisäänpääsymaksu tapahtumaan on 4 euroa, klo 20.30 jälkeen tapahtumaan pääsee kahden euron narikkamaksulla. Lisää tietoa tapahtumasta löydät sen facebook-sivulta.

Ilo Irti Tampereesta-tiimi suosittelee tapahtumaa kaikille! Tätä Tampere on kaivannut!

-Salla

Friday, February 4, 2011

Lumitangon MM-kisat

Tanssista innostuneita kiinnostanee Keskustorilla huomenna lauantaina järjestettävät Lumitangon MM-kisat. Perinteisesti paljastaviin asuihin ja lämpimään ilmastoon liitetty tango tuodaan lumen ja viiman keskelle huomenna klo 12. Erikoisista puitteista huolimatta parien taidot arvioidaan perinteisesti viiden hengen ammattilaistuomariston voimin ja myös yleisö pääsee vaikuttamaan: halukkaat voivat äänestää parhaiten pukeutunutta tanssiparia.Lisätietoa tapahtumasta tästä linkistä.

-Salla

Tuesday, February 1, 2011

Food is Art ry: Tampereen kulinaariviikot

Food is Art ry:n tavoitteena on kannustaa ihmisiä tutustumaan Tampereen korkeatasoisiin ravintoloihin ja kehittää Tampereen ravintolakulttuuria. Kulinaariviikot järjestetään 1.-28.2 ja mukana on lukuisia mielenkiintoisia ravintoloita ympäri Tamperetta. Jokainen ravintola on luonut Kulinaariviikkoja varten oman Art-menunsa ja se maksaa jokaisessa ravintolassa saman verran, 37 euroa. Allekirjoittanut aikoo ehdottomasti kokeilla Henriksin Art-menua, raporttia seuraa!

Lisätietoja ja listan mukana olevista ravintoloista löydät Food is Artin facebook-sivulta.

Salla

Tampereen Jumppatiimin jumpat

Opiskelijabudjetilla liikkuminen on aina vähän niin ja näin. Itse tarvitsen jonkun vähän kirittämään saadakseni itseni liikkeelle, mutta kallis kuntosalijäsenyys ei aina ole taloudellisesti se paras vaihtoehto. Erittäin loistava vaihtoehto sen sijaan on Tampereen Jumppatiimin (TaJu ry) jumpat. Yhdistysten järjestämistä jumpista tulee helposti mieleen tavallinen kuntojumppa, aerobic ja muu vähän tylsä ja vanhanaikainen liikunta, mutta TaJulta löytyy paljon erilaisia jumppia aina kuntotanssista ja zumbasta bosun kautta pilatekseen ja kehonhuoltoon. Ohjaajat ovat mukavia ja asiansa osaavia. Jumppia järjestetään eri puolilla kaupunkia, joten jokainen löytänee haluamansa ainakin kohtuullisen matkan päästä. Tarkempi aikataulu http://tampereen.jumppatiimi.sporttisaitti.com/aikataulut/aikuisten_jumppa-aikataulu/

TaJun kevätkausi jatkuu 15. toukokuuta saakka. Jumppiin pääsee 5 euron kertamaksulla tai kausimaksulla 50 euroa, jolla saakin sitten jumppailla niin paljon kun sielu sietää.

Friday, January 28, 2011

Hatanpään arboretum

Tuntuu vähän hassulta miettiä parhaita picnic-paikkoja tammikuun lumisohjon keskellä, mutta täytyy silti kehaista Hatanpään arboretumia. Arboretumiin kuuluu Hatanpäänpuisto Pyhäjärven rannalla sekä 1970-luvulla rakennettu kasvilajipuisto, jonne on istutettu satoja kasvilajikkeita. Vaikka rehut ei kiinnostaisi, on itse puistokin vanhoine puineen upea ja tunnelmallinen, loistava paikka lenkkeilyyn tai retkikohteeksi. Järvimaisema on hieno ja vastarannalla näkyy Pyynikin rinteet. Kasvilajipuistossa on erikoisia kasveja ja hieno kivipuutarha. Alueella toimii myös kesäkahvila Arboretum, jonne on mukava istahtaa aurinkoisina kesäpäivinä. Arboretumille pääsee Keskustorilta helposti esimerkiksi busseilla 1 ja 3. Suosittelen kiireettömiin kesäpäiviin!

Salla

Thursday, January 27, 2011

Maailman ihanin tyttö

Paljon suosiota saanut Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö-valokuvanäyttely on esillä Tampereella TR1 Taidehallissa Finlaysonilla (Väinö Linnan aukio 13). Valokuvat esittävät nuoria naisia, jotka ovat kasvaneet lastenkodissa. Rikkinäisen ja rankankin lapsuuden kokeneet naiset on kuvattu sellaisina kuin he itse haluavat tulla nähdyksi. Voimauttavat valokuvat on julkaistu myös kirjana.

Itseäni näyttelyssä viehättivät kuvien huikeat maisemat, koskettavat tarinat ja kuvista välittyvä mallien kasvu ja parantuminen: kuvatut nuoret naiset ovat kertoneet kuvien auttaneen heitä käsittelemään menneisyyttään ja se näkyy. Näyttely on jähmeiden taidekuvien vastakohta: eläväinen ja koskettava. Sisäänpääsymaksukaan ei päätä huimaa, 5 euroa ja opiskelijakortilla vaivaisen yhden euron. Samalla lipulla pääsee tutustumaan Mediamuseo Rupriikkiin. Perjantaisin TR1 Taidehalliin on vapaa pääsy. Näyttely on esillä 27. helmikuuta saakka.

Salla

Kuka, mitä, häh eli mistä tässä on kyse

Ilo Irti Tampereesta on kolmen Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa yrittäjyyttä opiskelevan tytön projekti. Kukaan meistä ei ole alkuperäinen tamperelainen ja yli vuoden täällä asuttuamme tajusimme äkkiä, ettemme oikeastaan tiedä Tampereesta tai sen tarjoamista mahdollisuuksista juuri mitään. Pienen kyselykierroksen jälkeen selvisi, että emme ole ainoita samassa tilanteessa. Siitä syntyi ajatus kerätä Tampereen helmiä saman otsikon alle. Koska olemme opiskelijoita, on näkökulmamme opiskelijaystävällinen, mutta toiveenamme on, että tästä blogista on iloa myös muille. Täällä esittelemme asioita, jotka ovat auttaneet meitä ottamaan ilon irti Tampereesta! :)